Olen Lasse Heikkilältä, 50-luvun modernistirunoilijalta joka ei virallisesti katolisen kirkon jäsen ollut mutta kulttuuripiirissä kuitenkin, lukenut ja blogannut aiemmin postuumin kokoelman Balladi Ihantalasta. Nyt sitten luetuksi tuli uransa varmaan runsaimmin katolista ja muutenkin kristillistä aineistoa sisältävä Terra Mariana vuodelta 1959.
Nimen viittaus kahteen suuntaan näkyy vahvasti koko kirjassa: Neitsyt Maria huomioidaan ja saa oman hymninsä, intohimoisen mutta epävarmuudessaan runsaasti kyselevän: kuka hän on, ja keitä me olemme?
Mutta suurta huomiota saa myös Marian maa, eli tässä tapauksessa kotoinen Suomemme (oikeastihan nimi taitaa viitata ennemmin Viroon mutta niin ehkä myös suuri osa Heikkilän ajatuksista Suomesta).
Heikkilän suuri vaikuttaja, ristiriitainen ranskalainen runoilija Charles Péguy, mainitaan muutamaan kertaan ja häneltä on ilmeisesti peräisin ajatukset länsimaisen sivistyksen etuvartiosta: Heikkilän Suomi on rajamaa idän ja lännen rajalla, jolla ei ole omaa historiallista Jeanne d'Arcia, rohkeaa ja nöyrää haarniskoitua neitoa, koska on itse kokonaisena kansana ja maana Jeanne d'Arc.
Jeanne d'Arciin viitataan muutenkin usein siinä missä toiseenkin Neitsyeen, selvästi tämä oli tärkeä pyhimys ja henkilö, ja tämän kuolema roviolla on myös olennainen kuva antaen uhrimielisyydessään epäilemättä kirjalle raskaamman sävyn kuin lempeämpään hengellisyyteen tottunut lukija on asennoitunut.
Maamme itseymmärryksen mukaisesti mukana on myös varsin paljon luontorunoutta joka sekin menee myös hieman luontomystiikan puolelle, rakkautta ja kuolemaa, rukouksia ja pohdintoja rukouksista...löytöjä ja etsintää. Ei varmaankaan helpointa luettavaa mutta antoisaa.
Heleä sarja (ote)
IV
sataa
pisarat tipahtelevat mereen
kehuskelevat:
minä juon meren vedet
sataa
pisarat läiskähtelevät veteen
valtava meri juottaa tipat
omaan suuruuteensa
vaiti
Lasse Heikkilä: Terra Mariana
Otava 1959, 93 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti