Metropoliitta Stefanos - Autiomaan haaste

Myönnän että erämaaisät viehättävät minua, heissä on omanlaistaan haastavuutta jossa periaatteellisuus vie vaikka täysin vastasuoraan yleistä hyväksyntää vastaan kunhan vain sana ja teko yhdistyvät ja vaikka en (ainakaan toistaiseksi) moiseen jyrkkyyteen itse tohdikaan mennä, on heitä pakko ihailla.
Siksi siis tulee tehtyä ajoittaisia ekskursioita ortodoksien kirjallisuuden suuntaan jossa näille on perinteisesti annettu suurempi rooli kuin roomalaiskatolisuudessa vaikka yhteistä perintöä ovatkin, niinpä nyt tuli luettua Tallinnan metropoliitta Stefanoksen kirja erämaasta.

Tässä ei niinkään kuvailla ketään yksittäisiä isiä tai heidän ajatuksiaan, tämä on yleisesitys kilvoittelusta, (itäisen) luostarilaitoksen kehityksestä, askeesista ja rukouksesta. Kirjassa keskitytään luostarielämään mutta "on tärkeää muistuttaa, että uskon näkökulmasta munkki ei eroa muista kristityistä.[...] Jokaisen ortodoksikristityn pitäisi olla askeetti, ja joka kerran, kun puhumme munkkiuden perusolemuksesta, puhumme asiasta, joka koskee kaikkia ortodoksikristittyjä."

Yleisesityksenä tämä esittelee kilvoittelun ja luostarilaitoksen periaatteet selkeästi ja havainnollisesti. Luonnollisesti läntisessä kirkossa perinteet ovat kehittyneet eri tavalla, painotukset ja luostarimuodot ovat osin erilaiset (huomiota kiinnittää mm. sakramenttien merkityksen suhteelliseen sivuuttamiseen mikä ehkä erämaaelämässä on luonnollista) mutta onpa sitä yhteistäkin paljon, mm. "rukoile ja tee työtä"-periaate tai köyhyyden, siveyden ja kuuliaisuuden lupaukset. Ja erilaisuuksistakin saa altis mieli pohdittavaa, kilvoittelunhan tulee juurikin haastaa itseä ja omaa ymmärrystä.

Metropoliitta Stefanos: Autiomaan haaste (La spiritualité des pères du désert)
Suom. Leena Siivonen
Valamon luostari 2007, 192 s.

Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirja

Ankarat rohdot ankariin vaivoihin

 -eli mitä Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirja kertoo entisaikojen elämästä?

Kuten valistuneet tietävät, Naantalissa toimi birgittalaisluostari ennen uskonpuhdistusta. Se perustettiin 1400-luvulla ja uskonpuhdistuksen myötä hiipui niin, että nyt on jäljellä vain maan peittämät rauniot ja luostarin kirkko.

Luostaria ajattelee hyvin henkisenä ja hengellisenä paikkana, jossa eletään irrallaan maailmasta ja maallisten vaivojen ulottumattomissa, tai ainakin niistä piittaamatta. Siksi Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirja avasi minulle uuden ja vähän yllättävänkin näkökulman menneisyyden ihmisten olosuhteisiin ja siihen mikä oli luostarin rooli sen vaikutuspiirissä asuvien ihmisten elämässä.

Yrttikirja esittelee kahdeksan parantavaa yrttiä eri käyttötapoineen. Monet sairauksista, joihin yrteistä etsitään parannusta, vaikuttavat varsin tuskallisilta vai mitä sanotte siitä, että nokkosen siemenet murskattuina ja sekoitettuina hunajaan ovat hyviä kylkiluiden paiseisiin. Nokkosen lehtiä kannattaa myös tunkea verta vuotavaan nenään. Mirhalla puolestaan on se hyödyllinen ominaisuus, että se tappaa matoja korvista, poistaa suolimadot ja kuolleen lapsen. Myös koiruoho auttaa korviin joissa on mätää ja matoja. Majavan haustaa (sitä erittyy majavan peräpäässä olevista rauhasista) käytettiin moniin vaivoihin ja siitä todetaan, että se vahvistaa aivoja ja avaa kipeän suun. Mutta jos majavan haustasta on pulaa, majavan pissa ajaa teoksen mukaan aivan saman asian.

Alkeelliset hoitomenetelmät huvittavat, mutta pistävät myös miettimään. Miten yleistä mahtoi olla, että ihmisillä oli korvissa mätää ja matoja? Paiseetkin saavat yrttikirjassa paljon huomiota. Mietin millaista on ollut potea korvamätää ja -matoja, kylkiluiden ja nivusten paiseita ja hammassärkyjä joskus viisisataa vuotta sitten, kun on eletty täällä kylmässä ja pimeässä, vailla nykyajan mukavuuksia. Ihmiset ovat varmasti ymmärtäneet ruumiillisuuden hyvin eri tavalla kuin me nykyajan ihmiset ymmärrämme. Ruumis, kiitollinen aasimme joka vie meitä eteenpäin elämän polulla, aiheuttaa elämän varrella monenlaista kivuliasta vaivaa, joita ei ole aina pystytty tehokkaasti hoitamaan.

Nykyään me ymmärrämme ruumiillisuuden ilon ja mielihyvän lähteenä. Olemme terveitä, haluamme säilyä nuorekkaina. Seksuaalisuuden ilot ja lisääntymisen vaivat ja vaarat on ehkäisymenetelmien myötä voitu erottaa toisistaan (katolisen kirkon vastalauseista huolimatta). Tietenkin vanhuus tulee vaivoineen, mutta turvaamme modernin lääketieteen menetelmiin ja oletamme, että saamme potea vaivamme mahdollisimman mukavissa olosuhteissa ilman kirppuja, luteita ja täitä.

Kuitenkin nämä meidän mukavuutemme koskevat tälläkin hetkellä vain pientä osaa maailman väestöstä. Minua Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirja puhutteli juuri tästä näkökulmasta. Olen etuoikeutettu, kun olen onnistunut syntymään pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon joka lamankin kourissa yrittää vielä pitää huolen kansalaisistaan. Ja miten hauras tämä järjestelmä lopulta on.

On onnellinen sattuma, että kirja on säilynyt jälkipolville. Repaleinen käsikirjoitus löytyi Turun tuomiokirkosta 1600-luvulla ja päätyi sata vuotta myöhemmin Tukholman kuninkaalliseen kirjastoon. Kirjan laatijoista ei ole tietoa, mutta on perusteltua olettaa että se on ainakin osittain syntynyt nimenomaan Naantalin luostarissa. Emäluostari Vadstenan oma yrittikirja oli hyvin erilainen.

Seija ja Rauno Tirri ovat kääntäneet käsikirjoituksen viidennen osan ja yrttikirja onkin oikeastaan vain 15 sivun pituinen. Teksti on kirjaan käännetty myös ruotsiksi ja englanniksi. Minua jäi askarruttamaan, että mitä niissä neljässä muussa osassa on? Kuka kääntäisi?

(Artikkeli on ilmestynyt Birgitan ystävä-lehdessä, alkupuolta vähän muokkasin)

Birgittalaisluostari tapahtumapaikkana lastenromaanissa

Pyhän Birgitan juhlavuoden kunniaksi yritin etsiä Birgittaan liittyvää lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Löytyi Maijaliisa Dieckmanin kirjat ja erityisesti kiinnosti vuonna 1977 julkaistu historiallinen lastenromaani Pakene luostariin. Kysymyksessä on tunnustetun kirjailijan esikoisteos.

Tarina alkaa vetävästi. Naantalin Birgittalaisluostarin portilta löytyy resuinen, traumatisoitunut tyttö. Kuka hän on? Mitä on tapahtunut? Nunnat ottavat hänet hoiviinsa. Tyttö toipuu ja alkaa avustaa nunnia. Vähitellen hänen tarinansa keriytyy auki.

Anna on fiksu lapsi ja siksi nunnat toivovat, että hän voisi jopa ryhtyä nunnaksi. Anna kuitenkin tarkastelee luostarin elämää kriittisen varautuneesti. Luostarielämä kuvataan yksitoikkoiseksi, vain sairaiden ja muiden apua tarvitsevien ilmaantuminen portille tuo vaihtelua muuten niin tylsään elämään. Romaanissa messut ja rukoushetket ovat nunnille rasitus, ja suuri ilonaihe on, jos nunna jostain syystä saa vapautuksen rukoushetkestä. Onnellisessa lopussa kaikki hyvät ihmiset pääsevät pois luostarista ja abbedissakin ymmärtää katua kaikkea tekemäänsä pahaa.

Oli jännittävä kuulla, että juuri tämä kirja oli ollut virittämässä joissakin nuorissa lukijoissa kiinnostusta luostarilaitosta ja katolista kirkkoa kohtaan. Se ei olisi tullut minulle ensimmäiseksi mieleen, mutta lapsilukijat olivat imeneet kirjasta sen kiinnostavan tiedon, että Suomessa on joskus ollut luostareita joissa on autettu apua tarvitsevia. Jokin katolilainen siemen oli romaanin myötä tullut kylvetyksi, vaikka veikkaisin, ettei se ollut kirjailijalla varsinaisesti tarkoituksena. 

Romaanin päähenkilö Anna on eräänlainen valistusajan ääni. Vapaus ja ilo löytyvät luostarin muurien ulkopuolelta. 

Kirjailijan ammattitaito näkyy mm. huolellisessa taustatyössä, esimerkiksi tapakulttuurin muutos tulee hienovaraisesti kuvatuksi piispan vierailun yhteydessä.

Ei siis kannata väheksyä lastenkirjallisuutta. Lastenkirjoilla voi olla elämään suuntaa antava ja elämää kannatteleva merkitys. Kiinnostaisi kuulla onko jollain muulla tiedossa kotimaisia lasten- ja nuortenkirjoja, jotka jollakin tavalla olisivat saaneet inspiraationsa katolisesta kirkosta.