Kirjaston musiikkiosastolla harhaillessani huomasin tämän kirjan, luterilaisen papin ja kirjailijan Jaakko Heinimäen toimittaman laulukirjan ja pitihän sitä vilkaista.
Kirja on 44 laulun kokoelma nuotteineen, ja ne on jaoteltu alaotsikoihin (kirkolliset juhlat ja toimitukset, kiitos ja ylistys, ahdistukset ja lohdutus, aamu ja ilta). Mukana on niin tavallisesta ev.lut. virsikirjasta tuttuja virsiä (Vieraalla maalla kaukana, Tule luokseni Herra Jeesus jne) kuin muutakin aineistoa, perinteisistä joululauluista iskelmiin ja rockiin (Hämä-hämähäkki, Satumaa, Minne tuuli kuljettaa, Jäähyväiset aseille...), musiikin ahkerana kuuntelijana melkein kaikki laulut olivat ennestään edes jotenkin tuttuja. Jokainen laulu on varustettu esittelytekstein laulun historiasta, miksi se on tässä mukana, millainen kristillinen luenta siihen voidaan tehdä...
Myönnän että itsekin harrastan varsin usein mitä moninaisimpien laulujen uudelleentulkintaa sopivan allegorisesti (esim. kokeillen mistä tahansa rakkauslaulusta voiko siinä olla kyse Jumalasta. Aika moni voi).
Niinpä esittelyjä luin mielelläni: jotkut käsittelyt olivat varsin ilmeisiä (laulu kertoo siitä mistä se kertoo ja sopii tilanteisiin joissa sitä jo käytetään) ja esim. Sydämeeni joulun teen -joululaulun tulkinnasta kristillisen mystiikan perusoppimääränä Heinimäki on kirjoittanut aiemminkin, mutta kiinnostavia havaintoja ja oivalluksia löytyi kyllä myös, ja tutut laulut paljastavat uusia puolia itsestään sijoittuessaan erilaiseen ympäristöön (esim. Hämä-hämähäkki hautajaisvirtenä). Ja eittämättä tämä on vain lähtölaukaus omalle havainnoinnille.
Esipuheessaan Heinimäki kirjoittaa virsistä seurakunnan yhdistäjänä ja elämänkokemuksien saattelijana, erityisesti tietystyi luterilaisesta näkökulmasta kun ne kerran ovat leimallisesti luterilaisen uudistusliikkeen tunnusmerkkejä (näin katolisena on tietysti hieman erilaisen musiikkiperinteen parissa, liturginen musiikki toimii eri periaatteilla mutta muutakin musiikkia on kuin liturgista...)
Esipuheessa esitetään kuitenkin joitain ristiriitaisia ajatuksia jotka tiivistyvät kirjan nimessä, se itsessään ruokkii maallisen ja hengellisen tiukkaa erottamista ja esittää että tavallinen virsikirja ei jo olisi syntisen virsikirja vaan jotenkin vain synnittömien yksityisomaisuutta. Voisin arvella että kyseessä on markkinointitemppu laittaa kirjalle raflaava ja myyvä nimi, jos en muistaisi Heinimäen aiemmassa kirjassaan Seitsemän syntiä kritisoineen synnin käsitteen vesittämistä houkuttelevaksi mainoskoukuksi.
Mutta ehkä se on surullisessa ajassamme tarpeen.
Joka tapauksessa, varsinaisena laulukirjana tämä on ehkä vähän kapoinen vaikka sellaisenakin toimiva, ennemmin tässä on materiaalia pohtia suhdetta musiikkiin, niin virsiin (ja myös vaikka liturgiseen musiikkiin) kuin lauluihin jotka eivät sellaisiksi ole ehkä alunperin kirjoitettu.
Jaakko Heinimäki (toim.) - Syntisen virsikirja
Johnny Kniga 2015, 156 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti