Ristin Johannes, espanjalainen karmeliittamystikko ja Avilan Teresan työtoveri, on tunnetuin varmaankin juuri tämän kirjansa aiheesta, sielun pimeästä yöstä, joka on yksi vaihe pyhityksen tiellä. Tämä yö tuntuu sielusta ahdistavalta ja tuskaisalta sen janotessa valoa jota se ei kykene mistään löytämään, mutta tämä vaihe on kuitenkin välttämätön, vaikka siltä ei tuntuisi niin sielusta kuitenkin pidetään huolta ja sitä puhdistetaan aistiselta ja henkiseltä osaltaan.
Kirja keskittyy kuvaamaan tämän yön (näiden öiden) kokemuksia, niiden tarkoituksia ja mitä sielu voi tässä yössä tehdä (ja tietysti myös epätäydellisyyksiä joista pyrkiä eroon). Hieman mukana on aiemmin lukemani Sisäisen linnan järjstelmällisyyttä mutta tyylillisesti Johannes on kuitenkin enemmän runoilija: hän aloittaa kirjan runolla jossa symbolisesti esittää asiansa, ja sitten kaunopuheisesti selittää säkeitään auki. Käännöksessä kirjan alussa on käytetty Aale Tynnin suomennosta joka on kirjallisesti toimivampi, muuten sitten proosallisempaa versiota jossa sisältö on pyritty kääntämään uskollisemmin.
Sielun säkeistöt (ote)
Kerran pimeänä yönä
syttyivät sielussani kaipuut, halut rakkauden
- oi autuas sallima hyvä!
Lähdin ulos huomaamatta,
kun taloni oli jo tyyntynyt.
Lähdin pimeään ja turvaan,
salaisia tikapuita, valepuvussa,
- oi autuas sallima hyvä!
Pimeään ja piiloon,
kun taloni oli jo tyyntynyt.
Ristin Johannes: Pimeä yö (Noche oscura)
Suom. Seppo A. Teinonen
Kirjaneliö 1983, 227 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti