Olen nyt innostunut ilmaisiin sähkökirjoihin, kiitos
Elisa-kirjan.
Mitä tämä
nuortenkirja minulle viestittää? Mark Twain käyttää järeää tykistöä uskoa
vastaan, pilkkaa ja manipuloi nuoria lukijoita.
Edellisestä lukukerrasta oli 60 vuotta. Muistin
vain nautinnollisen lipumisen alas Mississippiä. Tuttavuus Huck Finnin kanssa kannatti
uudistaa ja lähteä joelle lankkulautalla (ilman älypuhelinta ja nettiyhteyttä).
Huck kulkee
karkurineekeri Jimin matkassa ja saa ”hääliä oman mielensä mukaan”. Seikkailija
itse on kertoja ja liioittelee kunnolla, konnat ovat ”moskaväkeä” ja heidän
kanssaan on kuljettava ”varpaannenillä.”
Mark Twainilla on oma, jälleen muodissa oleva
missio: uskon pilkkaaminen. Twain repii huumorinsa parodioimalla ihmisiä,
etenkin uskovia. Neekeriorjan taikausko
vertautuu uskovien ”hohhailuun.” Huck painii omantunnon kysymyksissä:
karannutta neekeriorjaa ei saisi auttaa karkuun, kun hän on toisen myytävää omaisuutta
ja omaisuus on valtion suojeluksessa. Villiintynyt omatunto sanoo toisin: pitää
auttaa Jim karkuun ja vapauteen.
Huckin seikkailu
joella on ”potramielistä”, mutta kun ystävä Tom Sawyer ryhtyy ohjaamaan seikkailua
maissa, silloin tulee ”äksänpäksää.”
Vuoden 1904 käännös kirjasta, joka ilmestyi 1884, ilottelee kielellä.
Etelävaltioiden jenkkipuhe kääntyy levveeksi savoksi. Loppu on hulvailun jälkeen kiltti, ”höpäkkö”, mutta Huckin toimet ja niiden pohdinta
viihdyttävät.
Kun katselen sinne
puolen vuosisadan päähän, voin kuvitella että tämä kirja on vaikuttanut minun
uskoni höllentymiseen. Uskovaisista on tullut hävettäviä, uskosta häpeällistä
ja yksityisasia.
Kirjan vaarallisuus
on sen viihdyttävyydessä. Sekaan on
taitavasti nivottu ateismin ”hienous”.
Työnnä lautta
virtaan.
Bloggauksen kirjoitti Lemmikki Valkeameri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti