Väinö Linna - Tuntematon sotilas

Koska minulle henkilökohtaisesti rakkain elokuvaohjaaja aikoo tehdä kolmannen elokuvaversion kirjasta, päätin lukea kirjan sillä silmällä. Mitä tämä herkkä ja voimakas ohjaaja voi Linnan kirjasta tarjota elokuvayleisölle vuonna 2017, jolloin Suomen itsenäisyys on 100-vuotias?

Koska kirjoitan tälle ota ja lue blogipalstalle, niin laitoin päähän myös Augustiinus-silmälasit. Ajatusleikkinä on: mitä mieltä pyhä Augustiinus olisi Väinö Linnan kirjasta? Kylläpä kirja on Jumalan vastainen! Pilkkaa uskoa, pappeja ja rukousta jatkuvasti ja johdonmukaisesti.

Koska pyhä Augustiinus rakasti äitiään pyhää Monicaa, hän huomaisi varmasti kirjasta sen naisvihamielisyyden, halveksinnan. Lotat ovat Linnalle vain herrojen herkkua, hän jättää mainitsematta sen, miten paljon lotat keittivät ja hoitivat sairaita. Lotta-järjestö oli kielletty ja 1950-luvulla heitä oli parasta olla enemmälti hehkuttamatta. Kun kirja on yli 400 sivua, niin olisi siihen mahtunut jotain positiivista faktaa tuon moraalittomuus-väitteen tasapainottamiseksi.

Kirja on yleisöön menevää viihdettä, hauska ja vetävä. Kirjan velikullat ovat mehukkaita, rakastettavia ja kaikki herrat vihattavia. Kun sitä fiktiivistä kuvaa toistetaan puoli vuosisataa, niin tuo valokiila todellisuuteen rupeaa edustamaan todellisuutta, muuttuu uudeksi todellisuudeksi. Linna tekee miehistää sankareita, jotka ovat purnaajia mutta heissä on tappamisen meininki. Moraalisiin pohdintoihin ei ole aikaa eikä varaa. Miehet eivät juuri ollenkaan pohdi sitä, että on kyseessä iso eurooppalainen sota. Linna kuvaa miehet maailmasta tietämättömiksi, sotaleikkiin ryhtyneiksi pojiksi. Heillä on teinimäinen isäkapina kesken, esimiestä vastaa purnaus ja juputus on jatkuvaa.

Kaikki mistä vaietaan, toimii myös. Mistä tulivat aseet, rauta, varusteet? Hys hys. Suomi halusi lopussa irrottautua isosta eurooppalaisesta sodasta ja nähdä sodan omana erillissotana, oman talvisotansa jatko-osana. Jopa siitä käyttämämme nimi on tuota tavoitetta palveleva. Mitään häpeällistä Linna ei ota mukaan, että lukeva yleisö ei pahoita mieltään. Saksalaisia aseveljiä tuskin mainitaan, hys hys. Linnan velikullat ovat ihmeen välinpitämättömiä sodan laajuudesta, aivan kun he eivät lukisi sanomalehtiä tai kuulisi uutisia koskaan.

Linnan työläistausta on vahva, hän kirjoitti kirjaa Pispalassa ja luki sitä kylään poikkeaville tuttaville ääneen. Augustiinus-silmälaseilla huomio kiintyy siihen, että nämä fiktiiviset henkilöt vihaavat omia herroja enemmän kuin vihollisia.

Rintaman toisella puolella olivat ateistit, jotka eivät järjestäneet kaatuneittensa kotiinkuljetuksia. Omaiset saivat tietää myöhemmin poikansa kuolleen. Suomen miehet oli kastettu, olivat oppineet kristinopin alkeet koulussa ja he olivat käyneet rippikoulun. Hyvin moni heitä uskoi Jumalaan, mutta Linna on monistanut oman käsityksensä. Kun hän ei usko, niin ei muutkaan. Ja jos uskovat, niin ovat naurettavia. Suomalaiset kaatuneet kuljetettiin kotipitäjiin siunattaviksi, ruumiita kuljettavassa autossa liehui siniristilippu, ristilippu. Sitä seikkaa ei sanota.

Linnan päättää kirjan lauseeseen: Aika velikultia. Kyllä, kyllä, sitä he ovat. Jokaisen fiktiivisen henkilön kuolema surettaa muutaman rivin ajan, mutta entäs sitten. Mitä piiloviestejä ja käsitysten muokkausta kirjassa tapahtuu? Rajan yli lensi ja iti jumalattomuus. Kun niin kovasti taisteltiin leniniläistä neuvostotasavaltaa vastaan, on surullista huomata, että henkisessä sodankäynnissä stalinilainen jumalattomuus iti hyvin Linnan kylvön kautta suomalaisiin.

Jos ja kun seuraava Louhimiehen elokuva on uskollinen Linnan kirjalle, se ei voi juuri mitään asioita tehdä toisin. Jos se olisi erilainen, se olisi vääränlainen ihmisten mielestä. Edwin Laineen elokuva on jo osa uskomuksiamme itsestämme, sisäistetty oikeaksi. Elokuvan uutena kohderyhmänä ovat nykynuoret, jotka ovat pelanneet tappamisvideopelejä vuosikausia. Onko tuo, Linnan sanaa käyttäen, tappamisen meininki edelleen hienoa? Miten paljon uskonnon pilkasta vielä repii huumoria?

Augustiinus-silmälaseilla katsoen Linnan kirja on taitavaakin taitavampaa ison pahan suden juonta sielujen kadotukseksi. Näin toteaa katolinen äiti.

Bloggauksen kirjoitti Lemmikki Valkeameri