Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirja

Ankarat rohdot ankariin vaivoihin

 -eli mitä Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirja kertoo entisaikojen elämästä?

Kuten valistuneet tietävät, Naantalissa toimi birgittalaisluostari ennen uskonpuhdistusta. Se perustettiin 1400-luvulla ja uskonpuhdistuksen myötä hiipui niin, että nyt on jäljellä vain maan peittämät rauniot ja luostarin kirkko.

Luostaria ajattelee hyvin henkisenä ja hengellisenä paikkana, jossa eletään irrallaan maailmasta ja maallisten vaivojen ulottumattomissa, tai ainakin niistä piittaamatta. Siksi Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirja avasi minulle uuden ja vähän yllättävänkin näkökulman menneisyyden ihmisten olosuhteisiin ja siihen mikä oli luostarin rooli sen vaikutuspiirissä asuvien ihmisten elämässä.

Yrttikirja esittelee kahdeksan parantavaa yrttiä eri käyttötapoineen. Monet sairauksista, joihin yrteistä etsitään parannusta, vaikuttavat varsin tuskallisilta vai mitä sanotte siitä, että nokkosen siemenet murskattuina ja sekoitettuina hunajaan ovat hyviä kylkiluiden paiseisiin. Nokkosen lehtiä kannattaa myös tunkea verta vuotavaan nenään. Mirhalla puolestaan on se hyödyllinen ominaisuus, että se tappaa matoja korvista, poistaa suolimadot ja kuolleen lapsen. Myös koiruoho auttaa korviin joissa on mätää ja matoja. Majavan haustaa (sitä erittyy majavan peräpäässä olevista rauhasista) käytettiin moniin vaivoihin ja siitä todetaan, että se vahvistaa aivoja ja avaa kipeän suun. Mutta jos majavan haustasta on pulaa, majavan pissa ajaa teoksen mukaan aivan saman asian.

Alkeelliset hoitomenetelmät huvittavat, mutta pistävät myös miettimään. Miten yleistä mahtoi olla, että ihmisillä oli korvissa mätää ja matoja? Paiseetkin saavat yrttikirjassa paljon huomiota. Mietin millaista on ollut potea korvamätää ja -matoja, kylkiluiden ja nivusten paiseita ja hammassärkyjä joskus viisisataa vuotta sitten, kun on eletty täällä kylmässä ja pimeässä, vailla nykyajan mukavuuksia. Ihmiset ovat varmasti ymmärtäneet ruumiillisuuden hyvin eri tavalla kuin me nykyajan ihmiset ymmärrämme. Ruumis, kiitollinen aasimme joka vie meitä eteenpäin elämän polulla, aiheuttaa elämän varrella monenlaista kivuliasta vaivaa, joita ei ole aina pystytty tehokkaasti hoitamaan.

Nykyään me ymmärrämme ruumiillisuuden ilon ja mielihyvän lähteenä. Olemme terveitä, haluamme säilyä nuorekkaina. Seksuaalisuuden ilot ja lisääntymisen vaivat ja vaarat on ehkäisymenetelmien myötä voitu erottaa toisistaan (katolisen kirkon vastalauseista huolimatta). Tietenkin vanhuus tulee vaivoineen, mutta turvaamme modernin lääketieteen menetelmiin ja oletamme, että saamme potea vaivamme mahdollisimman mukavissa olosuhteissa ilman kirppuja, luteita ja täitä.

Kuitenkin nämä meidän mukavuutemme koskevat tälläkin hetkellä vain pientä osaa maailman väestöstä. Minua Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirja puhutteli juuri tästä näkökulmasta. Olen etuoikeutettu, kun olen onnistunut syntymään pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon joka lamankin kourissa yrittää vielä pitää huolen kansalaisistaan. Ja miten hauras tämä järjestelmä lopulta on.

On onnellinen sattuma, että kirja on säilynyt jälkipolville. Repaleinen käsikirjoitus löytyi Turun tuomiokirkosta 1600-luvulla ja päätyi sata vuotta myöhemmin Tukholman kuninkaalliseen kirjastoon. Kirjan laatijoista ei ole tietoa, mutta on perusteltua olettaa että se on ainakin osittain syntynyt nimenomaan Naantalin luostarissa. Emäluostari Vadstenan oma yrittikirja oli hyvin erilainen.

Seija ja Rauno Tirri ovat kääntäneet käsikirjoituksen viidennen osan ja yrttikirja onkin oikeastaan vain 15 sivun pituinen. Teksti on kirjaan käännetty myös ruotsiksi ja englanniksi. Minua jäi askarruttamaan, että mitä niissä neljässä muussa osassa on? Kuka kääntäisi?

(Artikkeli on ilmestynyt Birgitan ystävä-lehdessä, alkupuolta vähän muokkasin)

Evelio Rosero: Good Offices

Tällainen löytyi Akateemisen alennusmyynnistä, tekijästä tai kirjasta en ollut ikinä kuullutkaan mutta toki kolumbialaisen pienoisromaanin voi kokeilla lukea...

Bogotálaisen seurakunnan ylläpitämää vähävaraisten ruokatarjoilua hoitaa kyttyräselkä Tancredo ja kolme vanhaa naista joita kutsutaan yhteisellä nimellä Liliat. Työ on kuluttavaa, usko, toivo ja rakkaus ovat alkaneet kuihtua ja inhimillisyys rapistua. Eräänä iltana kun seurakunnan varsinaisella kirkkoherralla on muuta menoa, messun tulee pitämään toinen pappi, jonka erikoinen karisma saa seurakunnan väessä aikaan murroksia ja salatut ajatukset ja tunteet purkautuvat...

Henkilöt olivat kiinnostavia mutta jossain vaiheessa tarina ja kieli karkaa vähän liiankin runollisen unenomaiseksi, ensimmäiset kaksi kolmasosaa vetivät hyvin mutta lopusta ei oikein saanut mitään otetta. Enemmän "tulipahan luettua"-osastoa kuin varsinaisesti ihastuttanut kirja, joskin seurakunnissa ja muuallakin tehdyn palvelutyön, pyyteettömänkin, raskaammatkin puolet oli kiinnostavasti esitetty.

Good Offices (Los almuerzos 2009)

Engl. Anne Mclean & Anna Milsom

New Directions Books 2011, 119 s.

John D Miller - Beads & Prayers: The Rosary in History and Devotion

 Kuten nimi kertoo, Millerin kirja on katsaus ruusukon historiaan. Kirja aloittaa perusteista, legendasta kuinka pyhä Dominicus sai unessa ruusukon Neitsyt Marialta (legenda joka näköjään on mainittu ensi kerran vasta parisataa vuotta Dominicuksen kuoleman jälkeen) ja erilaisista sarjallisten rukousten laskutavoista joita ovat harrastaneet niin erämaaisät kuin hindut, buddhalaiset ja muslimit. Omat lukunsa saavat myös Terve Maria- ja Isä meidän -rukoukset, ristinmerkki, uskontunnustus ja gloria, miten nämä ovat kehittyneet aikojen kuluessa, sekä tietysti Jeesuksen elämää kuvaavat mysteerit ja luostareissa harjoitettu psalttarin läpiluenta (jonka sijasta lukutaidottomat maallikot saattoiva lukea esim. 150 kertaa Isä meidän -rukouksen).

Nykymuotoisen ruusukon (ja joidenkin muiden sarjallisten rukousten) etabloitumisen jälkeistä aikaa ja ruusukon asemaa tarkastellaan myös, miten lähihistorian paavit ovat siihen suhtautuneet tai mikä on ollut ruusukon rooli Neitsyt Marian ilmestymisissä mm. Lourdesissa, Fatimassa ja Akitassa.

Ei tämä ehkä kaikkein populaarein kirja ole (paljon listataan vuosia ja paikkojen ja henkilöiden nimiä, ja esim. laaja luku ruusukon historiasta Brittein saarilla ei näin suomalaisnäkökulmasta ollut niin kiinnostava) mutta ymmärrettävä ja tiivis rautaisannos tuttujen rukouksien ja rukouskäytäntöjen historiaa.

Beads & Prayers: The Rosary in History and Devotion
Burns & Oates 2002, 282 s

J.M. Bergoglio, A.Skorka - On Heaven and Earth

Kun paavi Benedictus XVI vetäytyi eläkkeelle viime kevättalvella, monet juutalaisten lehtien kommentaattorit olettivat, ettei hänen seuraajansa olisi yhtä juutalaisystävällinen kuin olivat olleet puolalainen paavi Johannes Paavali II ja saksalainen Ratzinger. Tämä siksi, että johtoon nousisi uuden polven mies, jolla ei ole enää yhteyttä holokaustin aikaan. Siksi yhteydenpito juutalaisiin marginalisoituisi Vatikaanissa. Mutta kävikin niin, että paaviksi valittiin argentiinalainen kardinaali ja Buenos Airesin arkkipiispa Jorge Mario Bergoglio, joka tunnetaan tiivistä yhteydestään Argentiinan juutalaisyhteisöön. Kardinaali Bergoglio oli seisonut juutalaisyhteisön rinnalla etenkin vuonna 1994 Buenos Airesin juutalaiskeskukseen tehdyn terrori-iskun jälkeen. (Kuten tunnettua iskun jäljet johtivat Iraniin.)
   Pian paavin vaalin jälkeen kirjamarkkinoille ilmestyi englanninkielisenä käännöksenä vuonna 2010 espanjaksi ilmestynyt rabbi Abraham Skorkan ja kardinaali Jorge Mario Bergoglion, nykyisen paavi Franciscuksen, keskustelukirja ”Taivaasta ja maasta”. Kirja on merkittävä dokumentti juutalais-katolisessa dialogissa, joka alkoi toden teolla Vatikaanin II kirkolliskokouksen jälkeen 1960-luvun puolimaissa. Kirjan nimen mukaisesti uskonoppineet keskustelevat liki kaikista asioista taivaan ja maan välillä alkaen Jumalasta ja paholaisesta ja päätyen moraaliteologisiin ja yhteiskunnallisiin pohdintoihin. Kirja on yhdenvertaisten ystävyksien aitoa vuoropuhelua. Tässä yhteydessä otan esille vain katolisen kirkon ja juutalaisuuden suhteisiin liittyvät kysymykset, jotka eivät aina ole helppoja. Erityisen tärkeä on rabbin ja kardinaalin keskustelu holokaustia käsittelevässä luvussa.
  Rabbi Skorka toteaa, että shoahin (tuhoamisen) yhteydessä usein kysytään, missä Jumala oli kun kaikki tapahtui. Tämä kysymys on vaikea, mutta olennaisempaa olisi kysyä mitä ihmiset tekivät tuolloin, sekä ne jotka murhasivat että ne jotka käänsivät päänsä ollakseen näkemättä. Kardinaali Bergoglio tarttuu rabbin ajatukseen ja kehittää sitä edelleen. Miksi niin monet pesivät kätensä? Hän muistuttaa, että näin oli toimittu jo ottomaanien toimeenpaneman armenialaisten kansanmurhan yhteydessä ensimmäisen maailmansodan aikana. Juutalaisiin kohdistunut kansanmurha poikkeaa kuitenkin muista 20. vuosisadan kansanmurhista siinä, että se nousi epäjumaluuden kaltaisesta ideologiasta. Puhdas rotu ja asettuminen muiden yläpuolelle olivat epäjumalia, joihin natsismi perustui. Juutalaisten kansanmurhassa oli kulttuuris-uskonnollinen ulottuvuus. Kardinaali muistaa lukemansa Auschwitzin komendantin Rudolf Hössin vankilassa kirjoittaman kirjan, joka kuvaa kylmästi tapahtunutta tuoden siihen paholaismaisen ulottuvuuden . ”Paholainen esiintyi epäjumalissa ja rauhoitti ihmisten omantunnon.” Rabbi Skorka saa kimmokkeen kardinaalin ajatuksesta ja jatkaa että erotuksena toisen maailmansodan muista uhreista juutalaiset tuhottiin vain uskonsa ja kulttuurinsa tähden, ei siksi että he olisivat taistelleet vihollisen armeijassa tai edustaneet jotakin poliittista suuntaa. Natsit halusivat tuhota juutalais-kristillisen maailman. Holokaustissa Jeesus kuoli kuusi miljoonaa kertaa.
  Skorka ottaa esille kirkon toiminnan. Sekä rabbi että kardinaali tunnustavat autuaaksi julistetun Munsterin piispan, kardinaali Clemens August von Galenin panoksen juutalaisten puolustamisessa ja muut vastaavat myönteiset esimerkit. Paavi Pius XII:n vaikenemisesta näkemykset menevät ristiin. Kardinaali uskoo, että vaikenemisen suojissa paavi kykeni paremmin auttamaan vainottuja juutalaisia. Hän muistuttaa israelilaisen vaikuttajan Golda Meirin kirjeestä, jossa tämä kiittää Piuksen ansioita juutalaisten pelastamisessa. Rabbi problematisoi Piuksen toimintaa ja esittää, että Vatikaanin arkistot holokaustin osalta pitäisi aukaista. Kardinaali yhtyy hänen ajatukseensa: ”Se mitä sanoitte shoahia koskevien arkistojen avaamisesta, on minusta oikein. Heidän pitäisi avata ne ja selvittää kaikki.” Bergoglion mukaan totuutta ei pidä pelätä, sillä se olisi Raamatun vastaista. On selvitettävä olisiko Pyhä istuin voinut toimia paremmin ja kadutava virheitä. Toistaiseksi paavina Bergoglio ei ole arkistoja avannut, mutta rabbi Skorka totesi viime vuoden lopulla, että tämä varmasti vielä tekee sen.
  Paavi Johannes XXIII on jäänyt historiaan Vatikaanin II kirkolliskokouksen koollekutsujana. Rabbi Skorka toteaa, että paavi Roncalli auttoi juutalaisia jo Pyhän istuimen nuntiuksena Turkissa sodan aikana ja oli myöhemmin tärkeä maailmanlaajuisen juutalais-kristillisen vuoropuhelun edistäjä. Kardinaali Bergoglio viittaa kirkolliskokouksen julistukseen Nostra Aetate (1965), joka tunnustaa Israelin olevan yhä Jumalan valittu kansa. Niinpä  Herran sille antamat lupaukset ovat edelleenkin voimassa. Juutalaisia ei pidä myöskään syyllistää kollektiivisesti Jeesuksen teloittamisesta. Näin kirkolliskokous otti uuden suunnan katolisen kirkon suhteessa juutalaisiin.
  Rabbi Abraham Skorkan ja kardinaali Jorge Mario Bergoglion keskustelukirja on helppolukuinen vaikka käsiteltävät aiheet ovat usein vaikeita. Kirja on suositeltavaa luettavaa kaikille juutalais-kristillisestä vuoropuhelusta kiinnostuneille. Se avaa myös mielenkiintoisia näköaloja paavi Franciscuksen, tämän hetken merkittävimmän kansainvälisen uskonnollisen johtajan, ajatusmaailmaan.

Jorge Mario Bergoglio, Abraham Skorka

( Sobre el cielo y la tierra, Buenos Aires 2010)
On Heaven and Earth.
Pope Francis on Faith, Family, and the Church in the Twenty-First Century.
New York, 2013
236 s.

( Teksti on alunperin kirjoitettu Suomi-Israel - yhdistysten liiton Jedidut-lehteä varten ja ilmestyy maaliskuussa lehden numerossa 1/2014.)

Juuri saamani tiedon mukaan kirja on ilmestymässä suomeksi Katolisen tiedotuskeskuksen julkaisemana.

Christian Bobin - Fransiskuksen unelma

"Poika lähti enkelin kanssa ja koira seurasi perässä."
Fransiskuksen unelma on sarja vinjettejä pyhän Franciscus Assisilaisen elämästä. Mitään varsinaista hagiografiaa tai historiallista elämäkertaa tässä ei tehdä, romaanin tyyli on lähempänä proosarunoutta ja mukana on myös kirjoittajan omia tunnelmia, mietteitä ja vertailuja nykyhetkeen. Pyhän Franciscuksen elämän pääkohtiin on siis ehkä hyvä tutustua jostain muusta lähteestä, vinjetit kattavat elämän tärkeitä tapahtumia mutta joskus hieman viitteellisesti.

Mutta kiinnostavasti Christian Bobin näitä tuokiokuviaan kuitenkin käsittelee, kieli on kaunista ja runsaita ajatuksia on saatu esitettyä lähes aforisminomaisesti.

Bobin voitti kirjalla Grand prix catholique de littérature -palkinnon. 

"Fransiskus seisoo rakkautensa kanssa kuin lapsi seinän edessä palloineen: hän heittää sanansa, valoisien sanojen pallon, itseensä kiertyneet "minä rakastan sinua", hän heittää ne kaukaiseen seinään jokaisena elämänsä päivänä, odottaa sitten että pallo ponnahtaisi takaisin, hän heittää tuhansia palloja eikä niistä yksikään koskaan palaa, hän jatkaa edelleen hymyilevänä ja luottavaisena: peli itsessään on korvaus, rakkaus itsessään on vastaus."

Fransiskuksen unelma (Le Très-Bas 1992)
Suom. Annikki Suni
Innotia 1995, 126 s.

IL DIVO - A Musical Affair !! (♪Memory ♪Can You Feel The Love Tonight)

Viivi Luik: Varjoteatteri

Viivi Luik katsoo, että hänen päätymisensä Roomaan on kohtalo. Hän kertoo  alkaneensa matkan sinne jo pikkutyttönä kun Koti-Virossa näki kuvan Colosseumista. Elämä johdatti niin, että hän ennen Roomaa tutustui Helsinkiin, New Yorkiin ja ennen kaikkea Berliiniin, ja tämä kaikki opasti häntä matkalla. Ihan käytännössä Luik päätyi ikuiseen kaupunkiin Viron suurlähettilään puolisona vähän ennen vuosituhannen vaihdetta.

Viivi Luikille Rooma on ennen muuta paavin kaupunki. Hänellä on viittauksia katolisuuteen. Isäjumala on kirjassa usein esiintyvä taustavaikuttaja. Omasta kääntymisestään katoliseen uskoon Luik ei puhu, enkä tiedä tapahtuiko se Rooman vuosina.

Viivi Luik kuvaa Roomasta arkipäiväisiä asioita, joissa kaupunki ja italialaiset saavat aivan uskomattomia ominaisuuksia. Etsitään asuntoa, palellaan talvella lämmittämättömissä taloissa, käydään hammaslääkäreillä, suutarilla joka sattumoisin onkin myös luumestari, kahviloissa, Hadrianuksen palatsissa.

Niin Roomassa kuin Berliinissä Luik nostaa esiin ihmisen marginaalista, vanhan balkanilaisen sotapakolaisen joka ei vielä osaa kerjätä, nuoria kerjäläistyttöjä lapsensa kanssa, ja nämä kohtaukset ovat puhuttelevimpia. Tytöt eivät ole säälin kohteita vaan arvokkaita yksilöitä, jotka elävät elämäänsä. Berliinissä lapsensa tähden vanhempansa hylännyt Magda on saanut apua virolaissyntyiseltä luterilaiselta pastori Atspolilta, joka on ehkä kirjan mielenkiintoisin henkilöhahmo. Roomassa Magdan albanialainen kohtalotoveri ei ole löytänyt auttajaansa.

Viivi Luikin kerronnassa eri ajat ja paikat liittyvät taianomaisesti yhteen. Tästäkin romaanista, kuten aiemmin suomennetuista romaaneista Seitsemäs rauhan kevät (1986) ja Historian kauneus ( 1991), näkyy että kirjailija on myös ja jopa ennen kaikkea runoilija.

 

Anja Salokannel tekee varmasti hyvän käännöksen. Silmille kuitenkin hypähtää, että hän taivuttaa Liettuan Kaunasin Kaunakseksi.

 

 

Viivi Luik: Varjoteatteri

( Varjuteater, 2010)

Suom. Anja Salokannel

Kustannnusyhtiö Tammi, Helsinki 2011. 264 s.