tiistai 15. huhtikuuta 2014

Simon Tugwell - Pyhä Dominicus

 
 Studium Catholicum on jokunen vuosi sitten julkaissut tällaisen vihkosen, käännöksen Simon Tugwellin OP kirjoittamasta pyhimyselämäkerrasta dominikaanien perustajasta pyhästä Dominicuksesta.

Tosin elämäkertana tämä on hieman erikoislaatuinen, painopisteenä kirjassa on sääntökunnan varhaisvaiheet ja itse nimihenkilö on esitetty varsin kevyin vedoin. Painotus on ehkä Tugwellin oma tai ehkä pyhimykselle ominainen, se mitä Dominicus teki oli tärkeämpää kuin millainen hän oli, ja se mitä Dominicus mahdollisti muiden tehtäväksi oli tärkeämpää kuin mitä hän itse suoraan teki.
"Dominicus ei ollut halunnut olla jalustalla eläessään, miksi siis panna häntä jalustalle kuoluaankaan? Hänen elämänsä jatkui veljissä ja heidän uskollisuudessaan tehtävilleen, jotka hän oli jättänyt heille perinnöksi."

Pyhältä Dominicukselta on jäänyt kovin vähän omaa kirjallista aineistoa ja näin myös näkemystä henkilökohtaisiin tuntemuksiin, joten näissä joudutaan nojaamaan pääosin seuraajiensa laatimiin elämäkertoihin ja hagiografioihin. Näistä on nostettu joitain persoonallisia anekdootteja mutta pääosin Tugwell keskittyy historiallisiin faktoihin, missä Dominicus oli missäkin vaiheessa ja mitä siellä teki, millaisia bullia sai paavilta ja olosuhteita joissa saarnaajien sääntökunnan ensimmäiset edustajat toimivat ja mitä vaikutuksia niillä oli sääntökunnan kehitykseen.

Jälkimmäisistä aiheista olisi voinut lukea enemmänkin, tavallaan elämäkertamuoto ja kirjan päättäminen Dominicuksen kuolemaan ja kanonisaatioon katkaisi tarinan ja seuraavista vaiheista pitää lukea muista lähteistä (joita ei kai pahemmin suomeksi löydy, englanniksi olen jotain lukenut aiheesta). Mutta tällaisenakin tässä on napakka ja helposti lähestyttävä tietopaketti saarnaajien sääntökunnan varhaisvaiheista.

Pyhä Dominicus (Saint Dominic 1995)
Suom. Kaarina Koho
Studium Catholicum 1999, 63 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti