Viivi Luik: Varjoteatteri

Viivi Luik katsoo, että hänen päätymisensä Roomaan on kohtalo. Hän kertoo  alkaneensa matkan sinne jo pikkutyttönä kun Koti-Virossa näki kuvan Colosseumista. Elämä johdatti niin, että hän ennen Roomaa tutustui Helsinkiin, New Yorkiin ja ennen kaikkea Berliiniin, ja tämä kaikki opasti häntä matkalla. Ihan käytännössä Luik päätyi ikuiseen kaupunkiin Viron suurlähettilään puolisona vähän ennen vuosituhannen vaihdetta.

Viivi Luikille Rooma on ennen muuta paavin kaupunki. Hänellä on viittauksia katolisuuteen. Isäjumala on kirjassa usein esiintyvä taustavaikuttaja. Omasta kääntymisestään katoliseen uskoon Luik ei puhu, enkä tiedä tapahtuiko se Rooman vuosina.

Viivi Luik kuvaa Roomasta arkipäiväisiä asioita, joissa kaupunki ja italialaiset saavat aivan uskomattomia ominaisuuksia. Etsitään asuntoa, palellaan talvella lämmittämättömissä taloissa, käydään hammaslääkäreillä, suutarilla joka sattumoisin onkin myös luumestari, kahviloissa, Hadrianuksen palatsissa.

Niin Roomassa kuin Berliinissä Luik nostaa esiin ihmisen marginaalista, vanhan balkanilaisen sotapakolaisen joka ei vielä osaa kerjätä, nuoria kerjäläistyttöjä lapsensa kanssa, ja nämä kohtaukset ovat puhuttelevimpia. Tytöt eivät ole säälin kohteita vaan arvokkaita yksilöitä, jotka elävät elämäänsä. Berliinissä lapsensa tähden vanhempansa hylännyt Magda on saanut apua virolaissyntyiseltä luterilaiselta pastori Atspolilta, joka on ehkä kirjan mielenkiintoisin henkilöhahmo. Roomassa Magdan albanialainen kohtalotoveri ei ole löytänyt auttajaansa.

Viivi Luikin kerronnassa eri ajat ja paikat liittyvät taianomaisesti yhteen. Tästäkin romaanista, kuten aiemmin suomennetuista romaaneista Seitsemäs rauhan kevät (1986) ja Historian kauneus ( 1991), näkyy että kirjailija on myös ja jopa ennen kaikkea runoilija.

 

Anja Salokannel tekee varmasti hyvän käännöksen. Silmille kuitenkin hypähtää, että hän taivuttaa Liettuan Kaunasin Kaunakseksi.

 

 

Viivi Luik: Varjoteatteri

( Varjuteater, 2010)

Suom. Anja Salokannel

Kustannnusyhtiö Tammi, Helsinki 2011. 264 s.