Flannery O'Connor: Mystery and Manners

Allekirjoittaneelle Flannery O'Connor on hyvin tärkeä kirjailija: aikoinaan novellikokoelma Palava kehä ja romaanit Wise Blood ja The Violent Bear It Away tekivät niin suuren vaikutuksen että silloinen agnostikko alkoi miettiä että ehkä tässä kristinuskossa (ja katolilaisuudessa) on sittenkin jotain pointtia...ja O'Connor on sittemminkin pysynyt kaikkien aikojen suosikkikirjailijoitteni joukossa.

Tämä Mystery and Manners on kokoelma esseitä, esitelmiä ja muuta asiaproosaa, joista suurin osa käsittelee kirjallisuutta ja kirjoittamista. Kirjassa pohditaan kirjoittamista ja novelleja yleensä, amerikkalaisuutta ja etelävaltioita, kirjallisuuden opettamista sekä tämän blogin teemaan kiinnostavasti kirjallisuutta ja uskontoa neljän esseen verran: The Church and the Fiction Writer, Novelist and Believer, Catholic Novelists and Their Readers ja The Catholic Novelist in the Protestant South.

Toisin kuin vaikkapa Graham Greene O'Connor identifioi itsensä vahvasti katolilaiseksi kirjailijaksi, joskin muistutti että "katolilaisen kirjailijan ei tarvitse olla pyhimys, ei välttämättä edes katolilainen, mutta hänen täytyy olla kirjailija", kaunokirjallisuuden vaatimuksista ei voi joustaa sillä perusteella että Kirkossa on jo totuus joten kirjailijan ei tarvitse käyttää omia silmiään. 

O'Connor on jyrkkä totuuden ja rehellisyyden puolustaja. Tomismin hengessä Jumala saatetaan tuntea aistien avulla havaittujen tekojensa kautta, mutta jos havainnointia ei tee rehellisesti, myös käsitys Jumalasta vääristyy: vaikka kirjailija haluaisikin esittää itsensä, Kirkon tai kristillisyyden parhain päin niin apologia vesittyy jos se ei perustu todellisiin havaintoihin ja kokemus olemisen mysteeristä ei välity jos Jumala rajataan siistiin lokeroon vain tiettyihin elämän alueisiin. Tai kuten novellissa 'Rammat käykööt ensin sisälle' eräs henkilöistä toteaa, hyvä ei voita jos se ei ole totta, hyvä ei voita jos se ei ole oikeassa.

"Romaanikirjailijan täytyy luoda illuusio kokonaisesta maailmasta jota kansoittavat uskottavat ihmiset, ja tärkein ero oikeaoppisen kristityn ja pelkän naturalistin välillä on että kristillinen kirjailija elää laajemmassa universumissa. Hän uskoo että luonnollinen maailma sisältää yliluonnollisen. Ja tämä ei tarkoita että velvollisuus kuvata luonnollista on vähäisempi, tämä tarkoittaa että se on suurempi."

"Keskimääräinen lukija nykyään ei ole uskova. Hän lukee romaaneja papeista ja nunnista koska tällaiset henkilöt ovat hänelle kuriositeetteja, mutta hän ei todella ymmärrä uskon motivoimia henkilöitä. Katolilainen lukija sen sijaan on niin halukas etsimään jotain sellaista joka täyttää hänen tarpeensa ja esittää hänet parhaassa mahdollisessa valossa että suhtautuu epäluuloisesti kaikkeen mikä ei täytä noita tarpeita."

O'Connor käsittelee aiheitaan provokatiivisesti ja ironisesti ja kritiikkiä lentää niin kirjailijoille kuin lukijoille, niin uskoville kuin uskomattomille, niin katolilaisille kuin protestanteillekin. Ärsytyksen ohella herää kuitenkin toivottavasti myös ajateltavaa. 

Mystery and Manners (1969)
Farrar, Straus & Giroux, 237 s.
(ylläolevien sitaattien käännökset omiani)