Graham Greenen Voima ja kunnia sijoittuu vallankumoukselliseen antikatoliseen Meksikoon, jossa eräässä osavaltiossa katolisuus on tyyten kiellettyä ja tukahdutetaan teloituksin. Tosielämän esikuvana on diktatorisen kuvernööri Tomas Gárrido Canabalin johtama Tabasco 1920-1924 ja 1930-1934. Kirjan päähenkilö on takaa - ajettu pappi, valtion viimeinen joka ei ole antautunut viranomaisille kuten pääkaupungissa yleisen pilkan kohteena oleva padre José tai paennut maasta kuten piispa.
Mutta tämä vastarintahenkinen pappi
on vain varjo entisestään ja se myös suojaa häntä.
Viranomaisilla on hänestä vain yksi
lehtikuva, jossa hän itsetyytyväisenä leipäpappina poseeraa
seurakunnan silmäätekevien ja vahvistuksen sakramentin saaneiden
tyttöjen keskellä. Nykyisessä olomuodossaan pappi on rähjäinen
kulkuri, jonka alituinen pelko on alkoholisoinut ja johtanut jopa
selibaatttilupauksen rikkomiseen maalaisvaimo Marian kanssa, minkä
seurauksena hän on nyt tyttären isä. Pappi käy kierrellessään
maalaiskyliä ja kaupunkeja ja tekee mielessään tilitystään
elämästään ja uskostaan äärimmäisissä olosuhteissa. Hän
tuntee olevansa kadotettu, mutta toisaalta hän tuntee myös
lähimmäisenrakkautta joka aikanaan pappisviran arvostettuna
hoitajana ei tuntenut. Ja velvollisuus ajaa häntä jakamaan
sakramenttia, vaikka hän tuntee kiusauksen paeta.
Pappi kohtaa oman Juudaksensa
malariankeltaisessa mestitsissä, kurjassa köyhimyksessä joka
haluaa hieman ansaita. Papin pahin vihollinen on nuori luutnantti,
peonin poika joka on valmis tappamaan tuhotakseen kansaa huijaavien
pappien ”taikauskon”.Hän keksii pirullisen tavan saalistaa
pappia ottamalla tätä suojelleista kylistä panttivankeja. Mutta
pappi huomaa, ettei luutnantti ole paha mies. Hän tekee julmuuksia
vain ” aatteensa välttämättömyydestä”, ja on tuleva
täyttämään myötätuntoisesti papin viimeisen tahdon. En halua
paljastaa tämän kirjan monia juonenkäänteitä, mutta papin
kohtalo on alusta asti selvä. Hän ei pidä itseään marttyyriksi
kelpaavana, mutta on valmis valitsemaan tuon väistämättömän
kohtalon kun hänen velvollisuudentuntoonsa pappina vedotaan.
Jopa Academia Commersialin omistajan
hurskas rouva, joka salaa piilottelee pappeja, on valmis myöntämään
että hänen ”viinapapiksi” kutsumansa hengenmies muuttuu
teloituksensa myötä marttyyriksi ja liki pyhäksi. Hänen
teini-ikäiseen poikaansa tapaus vaikuttaa dramaattisesti. Vastoin
tapojaan hän suutelee talosta suojaa hakevaa uutta pappia kädelle.
Mainittujen henkilöiden ohella
kirjassa kohtaamme monia muita henkilöhahmoja: paikallisia kuten
korruptoitunut poliisipäällikkö Jefen, brittiläisen
hammaslääkärin herra Tenchin,, luterilaiset saksalaiset
maanomistajasisarukset Lehrit, amerikkalaisen banaaniyhtiön miehen
Fellowsin vaimoineen ja heidän perheestään vastuuta kantavan
13-vuotiaaan Coral-tyttärensä- ja intiaanit. Intiaanit,
”kivikautinen heimo”, on läsnä kirjassa paikoin voimakkaastikin
mutta he jäävät papille ja muille päähenkilöille vieraiksi ja
nimettömiksi. Tässä kohden näkyy selvästi Greenen herkkyys
yhteiskunnalliselle sorrolle ja syrjinnälle. Myös Meksikon
trooppinen ilmanala, maantiede ja luonto ovat tärkeä osa romaania.
Voima ja Kunnia ei ole tummista
sävyistään huolimatta synkkä tai ahdistava kirja, sitä valaisee
jumalaisen armon ajatus.
Brittiläinen Graham Greene(1904-1991) on yksi 1900-luvun luetuimpia ja filmatisoiduimpia kirjailijoita. Hän itse jakoi tuotantonsa viihteeseen ( rikos- ja jännitysromaanit) ja vakavampaan kirjallisuuteen. Jälkimmäisiin kuuluu Voima ja Kunnia, joka sai ilmestyessään 1940 hyvän vastaanoton. Romaani on ensimmäinen niistä kolmesta teoksista, jotka toivat kirjailijalle katolisen kirjailijan maineen. Kaksi muuta ovat The Heart of the Matter (1948, ruotsiksi Hjärtpunkten, 1978), The End of Affair (1951, suomeksi Jutun loppu, 1952). Greeneä on verrattu ranskalaisiin Georges Bernanosiin ja François Mauriaciin. Hän itse ei ollut katolisen kirjailijan maineesta innostunut vaan halusi mieluimmin olla kirjailija, joka nyt vain sattuu olemaan katolilainen. Mutta maineelle on hyvät perusteet, sillä Graham Greene kirjoittaa syvästi synnistä ja jumalallisesta armosta.
Mutta oikeaoppisuutta Greeneltä lienee turha hakea, hänellä on ollut katolilaisten keskuudessa myötämielisten arvioijien ohella myös kovia kriitikoita. On sanottu, että Greenen teoksissa synti on läsnä kaikkialla. Pyrkimys toimintaan vailla syntiä näyttää tuomitulta epäonnistumaan eikä se edes ollut keskeistä pyhittymisessä. Katolinen kollega ja ystävä Evelyn Waugh kutsui Greeneä jopa Miguel de Molinosin ym. kvietistisen harhaopin elvyttäjäksi. Teologi Hans Urs von Balthasar piti Greeneä synnin mystifioijana. Onko näin? Tästä jokainen lukija voi vetää omat johtopäätöksensä.
Graham Greene: Voima ja Kunnia
Suom. Tauno Tainio
Kustannusyhtiö Tammi, Helsinki 1980, 3.painos. 246 s.
Itse en menisi niin pitkälle että sanoisin tätä synnin mystifioinniksi, mutta synnintunnon aikaansaaman nöyryyden glorifiointia kyllä löysin...mutta vaikka pyrkimys välttää syntiä näyttäisikin mahdottomalta niin onko se silti mikään syy olla pyrkimättä.
VastaaPoista