Esko Miettinen, kristitty fantasiakirjallisuuden ja muun spefi-kulttuurin harrastaja takastelee tässä varsin kompaktissa ja populaarein ottein kirjoitetussa kirjassaan kristinuskon ja fantasiakulttuurin kohtaamista molempiin suuntiin: miten Raamattu ja muu kristillinen traditio on omaksuttu fantasian kuvastoon ja aatteisiin, mutta myös miten fantasiakulttuuri valottaa kristillisyyden joitain, joskus hieman sivuunkin jääviä, puolia ja voi auttaa ymmärtämään myös uskoa paremmin.
Kirja on jaoteltu kolmeen oaan ja seuraa aiheittensa puolesta suunnilleen apostolista uskontunnustusta: aloitetaan luomisesta (ja puhutaan aika paljon lankeemuksesta), sitten siirrytään messiaanisiin pelastajahahmoihin ja siitä kirkon ja seurakunnan käsitteisiin ja tuonpuoleiseen elämään. Kirjailija itse toteaa että keskimmäiseen osaan oli yllin kyllin tunkua, erilaiset messiaaniset pelastajahahmot kun ovat fantasian peruskuvastoa...viitatussa kirjallisuudessa taas esiintyvät niin ilmeiset J.R.R. Tolkien ja C.S.Lewis kuin Harry Potter, Teräsmies ja Neverwhere tai Siskoni on noita -tv-sarja tai Matrix- ja Hellblazer-elokuvat.
Miettinen argumentoi että perusfilosofisen luonteensa ohella fantasialla on mahdollisuus käsitellä aiheita jotka nykyaikaisessa kristinuskossa ovat usein varsin kompleksisia, kuten ihmeet ja yliluonnollisuus, korostunut hyvän ja pahan vastakkainasettelu ja personoidut paha ja hyvä (niin demonit kuin enkelitkin) sekä helvetti ja tuonpuoleinen elämä. Tiukan historiallis-rationalistinen kristinusko saattaa haluta selitellä noita olemattomiin tai vaieta aiheesta, mutta fantasiakulttuurin materiaaleina nuo ovat hyvinkin tuttuja.
Kritiikki keskittyy enemmän "omiin" eli protestantteihin ja erityisesti new age -ajatteluun, katolisessa ja ortodoksisessa perinteessä kun vaikkapa ihmeillä on paljon näkyvämpi rooli ja niihin suhtaudutaan avomielisemmin.
Eihän tämä kovin syvälle asiassa mene, ja kirjassa on yhtä paljon pamflettia kuin esseetä mutta jos kristinusko ja kirjallisuus kiinnostavat niin on tämä lukemisen arvoinen (tosin parista käsitellystä teoksesta käsitellään keskeisiä juonenkäänteitä, joten ei spoileriherkille jotka eivät vielä ole lukeneet Neverwherea tai Kuoleman varjeluksia).
Esko Miettinen: Velhon uskontunnustus
Kirjapaja 2008, 163 s.
Tämä oli minulle jostain syystä uusi näkökulma asiaan. Tähän asti olen ajatellut vain yksioikoisesti niin, että fantasiakirjallisuuden luomista maailmasta näyttää tulleen uusi uskonto niille, jotka eivät ole täysin samastuneet skepsistyyppeihin, mutta vanhat uskonnot kristinusko etunenässä ovat liian ihmisvihamielisiä ja epä-älyllisiä uskontoja jotta niistä voisi löytää mitään potkua elämään.
VastaaPoistaTavallaan tuo mitä sanot liittyy myös mitä Miettinenkin tässä sanoo, epä-älyllisyydestä tai ihmisvihamielisyydestä en tiedä mutta että fantasiakirjallisuus puhuttelee sillä tasolla jonne ultrarationalisteilla tai positivisteilla ei ole pääsyä mutta joihin vanhatkin uskonnot ovat joskus aika haluttomia tarttumaan.
VastaaPoistaNiiden piirteiden joiden kuuluisi erottaa kirkko ja kansalaisjärjestö.