Kun paavi Benedictus XVI vetäytyi eläkkeelle viime kevättalvella, monet juutalaisten lehtien kommentaattorit olettivat, ettei hänen seuraajansa olisi yhtä juutalaisystävällinen kuin olivat olleet puolalainen paavi Johannes Paavali II ja saksalainen Ratzinger. Tämä siksi, että johtoon nousisi uuden polven mies, jolla ei ole enää yhteyttä holokaustin aikaan. Siksi yhteydenpito juutalaisiin marginalisoituisi Vatikaanissa. Mutta kävikin niin, että paaviksi valittiin argentiinalainen kardinaali ja Buenos Airesin arkkipiispa Jorge Mario Bergoglio, joka tunnetaan tiivistä yhteydestään Argentiinan juutalaisyhteisöön. Kardinaali Bergoglio oli seisonut juutalaisyhteisön rinnalla etenkin vuonna 1994 Buenos Airesin juutalaiskeskukseen tehdyn terrori-iskun jälkeen. (Kuten tunnettua iskun jäljet johtivat Iraniin.)
Pian paavin vaalin jälkeen kirjamarkkinoille ilmestyi englanninkielisenä käännöksenä vuonna 2010 espanjaksi ilmestynyt rabbi Abraham Skorkan ja kardinaali Jorge Mario Bergoglion, nykyisen paavi Franciscuksen, keskustelukirja ”Taivaasta ja maasta”. Kirja on merkittävä dokumentti juutalais-katolisessa dialogissa, joka alkoi toden teolla Vatikaanin II kirkolliskokouksen jälkeen 1960-luvun puolimaissa. Kirjan nimen mukaisesti uskonoppineet keskustelevat liki kaikista asioista taivaan ja maan välillä alkaen Jumalasta ja paholaisesta ja päätyen moraaliteologisiin ja yhteiskunnallisiin pohdintoihin. Kirja on yhdenvertaisten ystävyksien aitoa vuoropuhelua. Tässä yhteydessä otan esille vain katolisen kirkon ja juutalaisuuden suhteisiin liittyvät kysymykset, jotka eivät aina ole helppoja. Erityisen tärkeä on rabbin ja kardinaalin keskustelu holokaustia käsittelevässä luvussa.
Rabbi Skorka toteaa, että shoahin (tuhoamisen) yhteydessä usein kysytään, missä Jumala oli kun kaikki tapahtui. Tämä kysymys on vaikea, mutta olennaisempaa olisi kysyä mitä ihmiset tekivät tuolloin, sekä ne jotka murhasivat että ne jotka käänsivät päänsä ollakseen näkemättä. Kardinaali Bergoglio tarttuu rabbin ajatukseen ja kehittää sitä edelleen. Miksi niin monet pesivät kätensä? Hän muistuttaa, että näin oli toimittu jo ottomaanien toimeenpaneman armenialaisten kansanmurhan yhteydessä ensimmäisen maailmansodan aikana. Juutalaisiin kohdistunut kansanmurha poikkeaa kuitenkin muista 20. vuosisadan kansanmurhista siinä, että se nousi epäjumaluuden kaltaisesta ideologiasta. Puhdas rotu ja asettuminen muiden yläpuolelle olivat epäjumalia, joihin natsismi perustui. Juutalaisten kansanmurhassa oli kulttuuris-uskonnollinen ulottuvuus. Kardinaali muistaa lukemansa Auschwitzin komendantin Rudolf Hössin vankilassa kirjoittaman kirjan, joka kuvaa kylmästi tapahtunutta tuoden siihen paholaismaisen ulottuvuuden . ”Paholainen esiintyi epäjumalissa ja rauhoitti ihmisten omantunnon.” Rabbi Skorka saa kimmokkeen kardinaalin ajatuksesta ja jatkaa että erotuksena toisen maailmansodan muista uhreista juutalaiset tuhottiin vain uskonsa ja kulttuurinsa tähden, ei siksi että he olisivat taistelleet vihollisen armeijassa tai edustaneet jotakin poliittista suuntaa. Natsit halusivat tuhota juutalais-kristillisen maailman. Holokaustissa Jeesus kuoli kuusi miljoonaa kertaa.
Skorka ottaa esille kirkon toiminnan. Sekä rabbi että kardinaali tunnustavat autuaaksi julistetun Munsterin piispan, kardinaali Clemens August von Galenin panoksen juutalaisten puolustamisessa ja muut vastaavat myönteiset esimerkit. Paavi Pius XII:n vaikenemisesta näkemykset menevät ristiin. Kardinaali uskoo, että vaikenemisen suojissa paavi kykeni paremmin auttamaan vainottuja juutalaisia. Hän muistuttaa israelilaisen vaikuttajan Golda Meirin kirjeestä, jossa tämä kiittää Piuksen ansioita juutalaisten pelastamisessa. Rabbi problematisoi Piuksen toimintaa ja esittää, että Vatikaanin arkistot holokaustin osalta pitäisi aukaista. Kardinaali yhtyy hänen ajatukseensa: ”Se mitä sanoitte shoahia koskevien arkistojen avaamisesta, on minusta oikein. Heidän pitäisi avata ne ja selvittää kaikki.” Bergoglion mukaan totuutta ei pidä pelätä, sillä se olisi Raamatun vastaista. On selvitettävä olisiko Pyhä istuin voinut toimia paremmin ja kadutava virheitä. Toistaiseksi paavina Bergoglio ei ole arkistoja avannut, mutta rabbi Skorka totesi viime vuoden lopulla, että tämä varmasti vielä tekee sen.
Paavi Johannes XXIII on jäänyt historiaan Vatikaanin II kirkolliskokouksen koollekutsujana. Rabbi Skorka toteaa, että paavi Roncalli auttoi juutalaisia jo Pyhän istuimen nuntiuksena Turkissa sodan aikana ja oli myöhemmin tärkeä maailmanlaajuisen juutalais-kristillisen vuoropuhelun edistäjä. Kardinaali Bergoglio viittaa kirkolliskokouksen julistukseen Nostra Aetate (1965), joka tunnustaa Israelin olevan yhä Jumalan valittu kansa. Niinpä Herran sille antamat lupaukset ovat edelleenkin voimassa. Juutalaisia ei pidä myöskään syyllistää kollektiivisesti Jeesuksen teloittamisesta. Näin kirkolliskokous otti uuden suunnan katolisen kirkon suhteessa juutalaisiin.
Rabbi Abraham Skorkan ja kardinaali Jorge Mario Bergoglion keskustelukirja on helppolukuinen vaikka käsiteltävät aiheet ovat usein vaikeita. Kirja on suositeltavaa luettavaa kaikille juutalais-kristillisestä vuoropuhelusta kiinnostuneille. Se avaa myös mielenkiintoisia näköaloja paavi Franciscuksen, tämän hetken merkittävimmän kansainvälisen uskonnollisen johtajan, ajatusmaailmaan.
Jorge Mario Bergoglio, Abraham Skorka
On Heaven and Earth.
Pope Francis on Faith, Family, and the Church in the Twenty-First Century.
New York, 2013
236 s.
( Teksti on alunperin kirjoitettu Suomi-Israel - yhdistysten liiton Jedidut-lehteä varten ja ilmestyy maaliskuussa lehden numerossa 1/2014.)
Juuri saamani tiedon mukaan kirja on ilmestymässä suomeksi Katolisen tiedotuskeskuksen julkaisemana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti