torstai 15. syyskuuta 2016

Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille


Mestari Eckhart totesi totuuden olevan niin jalo asia että jos Jumalan olisi mahdollista erota totuudesta, hän valitsisi totuuden, mutta Jumala on totuus: kaikki mikä on totta on harmoniassa.
Samoin Jumala on ensimmäinen syy kaiken olevaisen takana, joten kaikki olevainen puhuu viime kädessä Jumalasta.

Saattaa olla, että Douglas Adams ei tietoisesti kirjoittanut spefi-klassikkoonsa Linnunradan käsikirja liftareille kristillisiä teemoja ja anagogista ulottuvuutta (ja ilmeisesti kirjailija on myös määrittänyt itsensä radikaaliksi ateistiksi), mutta tämä ei estä niitä huomaamasta. Siinä missä toinen huomattava brittiläinen spefihumoristi Terry Pratchett suosii runsaasti selkeää allegorisuutta, Adamsin tyyli on absurdimpaa mutta samalla myös otollisempaa anagogiselle luennalle.

Heille, joille teos ei ole ennestään tuttu kirjana, kuunnelmana, elokuvana tms.: kirjan alussa maapallo tuhotaan galaktisen ohitustien tieltä, ja ainoana (tai yhtenä harvoista, kuten käy ilmi) pelastujana tuholta ovat nuori mies Arthur Dent ja ystävänsä Ford Prefect, joka onkin todellisuudessa maapallolla vieraileva ulkoavaruuden asukas. Nämä liftaavat ohikulkevaan avaruusalukseen juuri ennen tuhoa ja päätyvät seikkailemaan ympäri universumia. Kirjan ja sen jatko-osien väljähkö juoni on paras ymmärtää ihan vaan lukemalla (tai kuuntelemalla tai katsomalla).

Selkein teema kirjassa on eskatologinen juonne: kirjan alkuluvuissa maapallo tuhotaan ulkoavaruuden vogonien toimesta ja kaikki tapahtuu hyvin lyhyellä varoitusajalla: kun Ford Prefect ensimmäisen kerran siitä mainitsee, aikaa on jäljellä 12 minuuttia. Dies irae tulee yllättäen kuin varas yöllä.
Tähän aiheeseen kietoutuu myös transsendenssin teema: aistiemme arkitodellisuuden rinnalle välähtelee toinen todellisuus jossa on vogoneita ja muita ulkoavaruuden asukkaita, ja jopa tuntemasi ihminenkin saattaa olla alunperin kotoisin Betelgeusesta. Ja että maapallokin on jotain aivan muuta kuin mitä olet kuvitellut sen olevan...samoin joillakin olennoilla, kuten Betelgeusesta kotoisin olevalla ystävällä (ja joillain muilla, kuten delfiineillä) on kyky nähdä tämän aistimaailman läpi ja näin he ovat tietoisia eskatologisesta todellisuudesta, ja tähän tietoisuuteen myös päähenkilömme Arthur Dent joutuu heräämään (ja reagoi niin pöllämystyneesti kuin odottaa sopiikin).
Huomionarvoinen on myös kirjan lopetus, jossa lähdetään kohti Maailmanlopun Ravintolaa. Joku muu voisi sanoa, että niin kauan kuin on elämää, on toivoa, mutta Adams muistuttaa, että niin kauan kuin on elämää, elämme lopun aikoja.

Toinen huomionarvoinen episodi on kohta, jossa maapallon merkitys ja alkuperä tulee ilmi keinona saada selville perimmäinen kysymys elämästä, universumista ja kaikesta: vastaus on jo selvillä ja se on "neljäkymmentäkaksi". Tämä linkittyy apofaattiseen teologiaan, jossa Jumalaa ei voi ymmärtää inhimillisen tiedon käsittein: silloinkin kun ilmoituksenomainen totuus on tarjolla, jää ymmärrys tietämättömyyden pilven verhoamaksi. Kun ymmärrys pakenee, jäävät jotkut, kuten kirjan valkoiset hiiret, järkeilemään omiaan yrittäen järjellä keksiä jotain sopivalta kuulostavaa johon vastaus sopisi, ja saattavat ehkä tyytyä siihen vaikka todellinen ymmärrys puuttuisikin. Ja kuitenkin ymmärrys, salaisuus, on kätkettynä Arthur Dentiin, tai keneen tahansa meistä.

Kirjassa vilahtaa vähäisemmässä roolissa myös materialistisen maailmankuvan kritiikkiä: alkuluvuissa suhtaudutaan ivallisesti yrityksiin tuottaa onnellisuutta vihreitä paperinpaloja liikuttelemalla, ja myöhemmin kirjassa esitellään robotti, joka valtaisan tehokkaista aivoistaan huolimatta on pohjattoman masentunut, edustaen näin myös puhtaan materialistisen mutta sieluttoman ihmisen mielettömyyttä (toisesta vastaavasta spefikuvauksesta samasta asiasta, eli zombeista, on ollut juttua esim. Fides 6/2012:ssa sivulla 16).

Sarjan muissa osissa noussee esille joitain muita teemoja, mutta jätän niiden käsittelyn nyt muille, huomioiden kuitenkin sarjan kuvauksen (viisiosainen trilogia) muistuttavan viitteenomaisesti joitain teologisen matematiikan omalaatuisuuksia kuten Pyhä Kolminaisuus... 

Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille (Hitchhiker's Guide to the Galaxy, 1979)
Suom. Pekka Markkula
Kokoelmassa Linnunrata (14. painos), WSOY 2009, 798 s.

1 kommentti:

  1. Unohdin mainita: LKL on myös kirjassa kuvattu erinomaisen laaja ja suosittu hakuteos, jonka kannessa on keskeinen motto "Älä hätäile". Joka on ajatukseltaan ilmeinen kehoitus luottamukseen Jumalan kaitselmukseen, "Tapahtukoon Sinun tahtosi", ja sellaisena mitä mainioin elämänohje.

    VastaaPoista