Yalen yliopiston historian professori Timothy Snyderin uusi teos
Musta maa. Holokausti: Tapahtumat, opetukset tarjoaa uudenalaista ajatusmallia Euroopan juutalaisten kansanmurhasta vieden eteenpäin hänen edellisen kirjansa ideoita. Teoksen nimi viittaa Ukrainaan, joka oli Hitlerille Saksan elintarvikeomavaraisuuden takaava laajentumisalue, ja valtioton tila jossa käydä yksipuolista rotusotaa planetaarista vihollista, juutalaisuutta, vastaan. Snyderin uusin kirja on saanut asiantuntija-arvioissa brittiläisissä ja amerikkalaisessa lehdissä sekä kiitosta että kovaa kritiikkiä.
Timothy Snyder (s.1969) on tunnettu teoksistaan, jotka välittävät itäisen Euroopan historiaa ja kokemuksia läntiselle lukijakunnalle, joka ei niitä juurikaan tunne. Häneltä on suomennettu aiemmin teos
Tappotanner. Eurooppa Hitlerin ja Stalinin välissä, 2014 (alkuteos (
Bloodlands. Europe Between Hitler and Stalin, 2010), joka on merkittävin teos kahden totalitaarisen järjestelmän vuorovaikutteisesta joukkotuhonnasta itäisessä Euroopassa vuodesta 1930 vuoteen 1945.
Snyderin kirjan esipuhe alkaa Wienin kuudennen kaupunginosan siellä aiemmin asuneiden juutalaisten muistoksi katukäytäviin messinkilaatoin tehdystä muistomerkistä. Maaliskuussa 1939 Saksan miehityksen jälkeen katujen varsilla asuneet juutalaiset joutuivat välittömästi puhdistamaan kadut niihin maalatusta Itävalta- sanasta. Valtion tuhon myötä alkoi vuorokaudessa juutalaisiin kohdistunut väkivalta.
Snyder esittää kysymyksen, miksi Wienin juutalaisia alettiin vainota juuri silloin kun Itävalta pyyhittiin maailmankartalta. Ja miksi heidät vietiin surmattaviksi tuhansien kilometrien päähän Valko-Venäjälle vaikka Itävallassa oli vahva antisemitistinen ilmapiiri.
Hän tiivistää holokaustin mysteerin, juutalaiset olivat olleet erottamaton osa Wienin ja muiden Euroopan suurkaupunkien väestöä. Heitä oli elänyt miljoonittain viisisataa vuotta Wienistä pohjoiseen, itään ja etelään olevilla alueilla eli Itä-Euroopassa. Vajaassa viidessä vuodessa yli viisi miljoonaa heistä surmattiin.
Esitellessään kirjansa ulottuvuuksia Snyder painottaa holokaustia varoituksena. Kirjan viimeinen luku esittelee kauhuskenaarioita uudesta ekologisesta paniikista ilmastomuutoksen ja vähenevien luonnonvarojen maailmassa. Se voi johtaa kriiseihin ja kansanmurhiin. Monet kritiikit katsovat että tulevaisuuden ennakointi on Snyderin kirjan suurin heikkous. On jopa todettu sarkastisesti, että tulevaisuudenspekulaatiot varjostavat kirjassa varsinaisen historian osuutta ja natsismistakin muotoutuu kuva jonkinlaisena ekologisena paniikkiliikkeenä. Minä en olisi ihan niin kärjekäs, mutta näen kyllä tässä ongelman.
Heikkous on luonnonvastaista
Kirjan johdantoluku Hitlerin maailma ja ensimmäinen luku Elintila käsittelevät Hitlerin maailmankatsomusta. Snyderille Hitler ei ole laisinkaan perinteinen saksalainen nationalisti vaan uudenlainen ”rotuanarkisti”. Hän julistaa ekologista ajattelumallia jossa kaikki on palautettavissa luontoon, jossa vallitsee eloonjäämiskamppailu. Tämän käsityksen hän on ominut suositusta darvinistisesta luonnonvalintaa käsittelevästä kirjallisuudesta. Ihminen on yksi eläinlaji, joka on jakautunut rotuihin joiden välinen kamppailu johtaa vahvimman rodun voittoon.
Tämän luonnontilan on ”epärotu” juutalaiset vääristänyt luomalla maailmanlaajuisia ajattelumalleja, jotka korostavat ihmisten kykyä elää yhdessä. Viime kädessä juutalaisuus on Hitlerille planetaarinen vihollinen, joka auttaa heikkoja luonnonvastaisesti hallitsemaan vahvoja. Näin juutalaiset ovat saaneet itse vallan.
Hitler hylkäsi ajatuksen, että Saksa lähtisi uudelleen siirtomaakilpailuun, vaan hän katsoi että Saksan ”Afrikka” on idässä, jossa slaavilainen alempi rotu elää hedelmällisillä mailla juutalaisten hallitsemina. Saksalaisten on kolonisoitava itäalueet niin kuin amerikkalaiset lännen. Saksa voisi luoda omavaraisen maaimperiumin, joka voisi elää ehkä rinta rinnan rotuveljien hallitseman brittiläisen meri-imperiumin kanssa.
Kirjassa varsinaiseen aiheeseen pääsemistä edeltää sinänsä mielenkiintoinen, mutta harrastusta lukijalta vaativa pohjustus Saksan, Puolan, Neuvostoliiton ja Puolan keskinäisen valtapelin maailmaan, samaten kuin Puolan hallituksen ja oikeistosionistien yhteistyöhön Palestiinan juutalaisvaltioprojektissa. Nämä luvut ovat mielenkiintoisia ja tuovat kosolti uutta tietoa läntiselle lukijalle, mutta ehkä poikkeavat aiheesta.
Olennainen tieto kuitenkin on että Hitler tarjosi Puolalle toistuvasti yhteistyötä judeo-bolsevistisen Neuvostoliiton vastaisessa sodassa. Puola kuitenkin pitäytyi turvallisemmassa status quo -politiikassa. Sitten äkkiseltään Hitler ja Stalin liittoutuivat ja tuhosivat yhdessä Puolan.
Valtion tuhoutuminen mahdollisti joukkomurhat
Saksan sisäisen kehityksen kuvaaminen on olennaista Snyderin pääteesin kannalla. Saksassa perinteistä valtiokoneistoa alettiin korvata SS-johtoisilla hybridiorganisaatioilla. SS:n hallitsemat erityistuomioistuimet ja keskitysleirit olivat rinnakkaisinstituutioita valtion laitoksille. Juutalaisten kansalaisoikeuksien vieminen pohjautui natsien teoriaan, ettei muita kuin rotua palvelevia lakiperiaatteita ole.
Itävallan, Tsekkoslovakian ja etenkin Puolan miehitys ja valtioiden tuhoaminen mahdollistivat todellisen rotusodan aloittamisen. Uuteen vaiheeseen siirryttiin kesällä 1941, kun Saksa liittolaisineen hyökkäsi Neuvostoliittoon. Snyderin kuningasajatus kirjassa on, että valtion tuhoaminen mahdollisti juutalaisten joukkomurhan. Niin kauan kuin on byrokraattisia perusteita ja käytäntöjä, ja ihmisillä on mahdollisuus säilyä kansalaisina, he saattoivat välttyä vainolta. Idässä Saksa kohtasi ensimmäiseksi maita, joissa Neuvostoliitto oli jo tuhonnut valtion, ja Saksa jatkoi siitä, mihin neuvostoliittolaiset jäivät. Lännessä se valitsi vaihtelevia taktiikoita miehittämissään maissa.
Snyder etsii tukea ajatukselleen muun muassa vertailemalla Viroa ja Tanskaa. Molemmat ovat pieniä pohjoismaita, joissa eli ennen sotaa pieni juutalaisyhteisö ilman, että kohtasi antisemitismiä. Viron kohtalona oli kaksinkertainen valtion tuhoaminen ensin Stalinin, sitten Hitlerin toimesta. Ne juutalaiset jotka eivät ehtineet paeta tapettiin. Tanskassa oli säilynyt kuninkaan johtama valtiolaitos saksalaismiehityksestä huolimatta ja juutalaiset kyettiin suurimmaksi osaksi siirtämään Ruotsiin.
Snyderin teesi valtion roolista juutalaisten kansanmurhassa hillitsevänä tekijänä on saanut kiitosta mutta myös kritiikkiä. Hänen todistelunsa ei tunnu aina uskottavalta. Juutalaisten tuhoaminen eri maissa riippui suurelta osin sotatapahtumien kulusta. Saksan liittolainen Romania teurasti 1941 juutalaisia valtaamillaan alueilla, mutta muutti politiikkaansa vuodesta 1942 lähtien, ja suurin osa sotaa edeltäneen ajan Romanian alueella asuneista juutalaisista selvisi. Romanian hallituksessa ja valtiokoneistossa ei ollut tapahtunut mitään muutosta. Voidaan myös yleisesti sanoa, että sellaiset harmittomilta tuntuvat byrokratian tuotteet kuin asukasrekisterit helpottivat juutalaisten jahtaamista miehitetyissä maissa.
Snyderilta jää huomaamatta, että holokausti jäi kesken, huomauttaa yksi kriitikko. On turha miettiä , miksi Hollannissa valtaosa juutalaisista tuhottiin, kun taas Ranskassa suurin osa heistä säilytti henkensä. Jos Normandian maihinnousu olisi epäonnistunut ja sota jatkunut pidempään, holokaustin ”onnistumisprosentti” olisi ollut kaikkialla Euroopassa 100.
Venäläiset ja saksalaiset sodan myytit
Snyder alleviivaa sitä tosiasiaa, että ennen kuin Auschwitz ja muut teolliset kuolemanleirit aloittivat toimintansa, suurin osa holokaustin uhreista lepäsi jo itäisen Euroopan merkitsemättömissä joukkohaudoissa saksalaisten ja paikallisten yhteistoimintamiesten ampumina. Snyderin ominta aluetta on natsien yhteistoimintamiesten kuvaus etenkin itäisessä Euroopassa. Mielenkiintoista on, että natsit tukeutuivat olemassa olevaan paikallishallintoon ja poliisiin kaikissa miehitetyissä maissa.
Näin tapahtui myös Neuvostoliiton alueella ja vieläpä neuvostovallan ydinalueilla. Kommunistipuolueen jäsenet, ja jopa Stalinin turvallisuuspalvelun virkailijat, pelastivat henkensä ja asemansa ryhtymällä natsien palvelukseen juutalaisten tuhoamisessa. Myöhempi suuren isänmaallisen sodan myytti sai Moskovan unohtamaan kollaboraation, kaikkien muiden paitsi länsiukrainalaisten ja baltialaisten kansallismielisten kohdalla.
Saksassa on ollut vallalla oma myytti, jolla haluttiin rajata kansanmurhaan syyllisten piiriä. Vastuu siirrettiin tappopartioiksi perustetuille Einsatzkommandoille ja ylipäätään SS:lle. Snyder kuitenkin osoittaa esimerkein kuinka laajasti tavalliset saksalaiset järjestyspoliisit ja
Wehrmachtin sotilaat oli mobilisoitu joukkotuhontaan itärintamalla.
Snyder ei rajoitu kirjoittamaan vain uhreista ja tappajista, vaan myös niistä ei-juutalaisista jotka riskeerasivat henkensä auttaakseen vainottuja. He ovat kirjava joukko ihmisiä, joista on vaikea tehdä yhtenäistä kuvaa. Hän kuitenkin rohkenee sanoa, että usein auttajat olivat ihmisiä, jotka olivat omaksuneet sotaa edeltävänä aikana syvimmin yhteiskunnan arvot ja pitivät niistä kiinni, vaikka ympäriltä väkivaltainen anarkia oli tuhonnut yhteiskunnan perustuksen.
Puolassa Lontoon pakolaishallituksen alaisen vastarintaliike Kotiarmeijan yhteyteen muodostettiin miehitetyn Euroopan ainut erityinen juutalaisten auttamiseen suuntautunut organisaatio ”Żegota”. Sen perustamisessa oli mukana aktiiveja katolilaisia vaikka kirkon johto vaikeni juutalaisten kohtalosta. Heidän joukossaan nuori Wladyslaw Bartoszewski, josta myöhemmin tuli kommunistisen ajan toisinajattelija ja lopulta demokraattisen Puolan ulkoministeri. Jotkut juutalaisten avustamistyössä aktiiviset olivat itse antisemitistejä, kuten kirjailija Zofia Kossak, joka julistuksessaan vaati puolalaisia katolilaisina ja isänmaanystävinä auttamaan vainottuja juutalaisia vaikka nämä ovat Puolan vihollisia.
Korkeat kirkonmiehet kaikkialla miehitetyssä Euroopassa olivat vaiti juutalaisten kansanmurhan aikana ainoana poikkeuksena Ukrainan kreikkalaiskatolisen kirkon (uniaattien) patriarkka Andrei Sheptyts`kyi ja hänen luostarinjohtajaveljensä Klimenty, joka joutui myöhemmin neuvostokomennon uhriksi. Patriarkka Andrei tuomitsi juutalaisten murhaamisen ja kielsi pappeja antamasta synninpäästöä murhiin osallisilta.
Vähemmistöt herkempiä auttamaan
Snyderin mukaan kristittyjen suhtautumisessa juutalaisvainoihin näkyy se mielenkiintoinen piirre, että vähemmistösuuntauksiin kuuluvat olivat valtakirkkojen jäseniä valmiimpia antamaan apua. Näin esimeriksi Ranskassa protestantit olivat katolilaisia aktiivisempia asiassa. Hollannissa tilanne vaihteli paikkakunnittain, siellä missä katolilaiset olivat vähemmistönä, he olivat protestantteja valmiimpia auttamaan ja sama päinvastoin.
Katolisella puolella nunnaluostarit erottautuvat juutalaislasten suojelijoina. Snyder hieman psykologisoi, että nunnilla olisi lapsettomina luonnollinen valmius auttaa lapsia muttei niinkään aikuisia. Olen itse löytänyt varsin käytännöllisen syyn, miksi nimenomaan lapsia luostareissa suojeltiin. Juutalaislapset oli helppo liittää nunnien hoitamien ei- juutalaisten orpojen joukkoon. Aikuisten suojeleminen luostareissa, joihin tehtiin ratsioita, oli paljon vaikeampaa.
Kaiken kaikkiaan Timothy Snyderin Musta maa on puutteistaankin huolimatta tärkeä kirja, jonka toivoisi saavan Suomessakin laajan lukijakunnan.
Snyder, Timothy: Musta maa. Holokausti: tapahtumat, opetukset.
Suom. Antero Helasvuo, Siltalta 2015, 442 s.
(Arvio julkaistu alunperin Agricolan kirja-arvosteluissa. )
