François Mauriac - Pyhä suudelma

Pyhä suudelma (alkukielellä Le baiser au lépreux, suudelma lepraiselle?) on François Mauriacin pienoisromaani, ja ensimmäinen suurempaa huomiota saanut teoksensa. Se sisältääkin aiemmista lukemistani Mauriacin kirjoista (Täydellisyyden kudos, Myrkyttäjätär ja Käärmesolmu) tuttuja piirteitä, eli varsin kitkeriä perhekuvauksia, yhteisön ja porvarillisen elämäntavan asettamia paineita sekä myös kristillistä eetosta, usein mysteerinä näyttäytyen.

Kirja kertoo järjestetystä avioliitosta jonka osapuolina ovat Jean Péloueyre, varakkaan perheen heikko ja syrjäänvetäytyvä poika joka on hyvin tietoinen ja häpeilevä heikkoudestaan ja epämiellyttävyydestään, ja Noémi d'Artiailh, seudun verevä kaunotar hyvästä perheestä joka on kuitenkin joutunut taloudellisiin ongelmiin...seudun kirkkoherra lähtee organisoimaan avioliittoa joka on vanhemmille mieluinen ja ulkoisesti kaikin puolin edullinen, vaikka kylällä arvellaankin onnettomuutta.
Jean ja Noémi, nöyrinä ja hyveellisinä, solmivat siis avioliiton joka ei kuitenkaan tuota onnea kummallekaan, Noémi kipuilee kun toisaalta haluaa kovasti olla hyvä ja rakastava vaimo mutta ei kykene pääsemään ylitse syvää vastenmielisyyttään jota tuntee miestään kohtaan, ja Jean taas kärsii omaa häpeäänsä ja tuskaa jota tuottaa vaimolleen...ja lopulta kysymys on siitä millaista elämää voi elää, mikä on pyhyyden ja kärsimyksen taakka joka ihmisen päälle voidaan sälyttää.

Lyhyydestään huolimatta painava kirja, joskin taidan kuitenkin lopulta pitää Täydellisyyden kudosta ja Käärmesolmua parempina (ei vähiten sen vuoksi että niissä päästiin paremmin käsittelemään parannuksen ja pelastuksen teemoja).

François Mauriac: Pyhä suudelma (Le baiser au lépreux, 1922)
Suom. Arvi Nuormaa
WSOY 1952, 75 s.

Barbara Pym - An Unsuitable Attachment

'There's a cup of tea in the vicarage,' said Sophia. 'Is there ever not?'

Jos Barbara Pymin tuotanto pitäisi tiivistää yhteen riviin niin tuo olisi aika hyvä. Pymin perienglantilaisissa kirjoissa kuvataan yleensä yhden tai useamman henkilön arkisia sosiaalisia suhteita, joissa teekupposet seurakunnan tiloissa näyttelevät usein suurta osaa, halusi niitä tai ei.

Niin tässäkin kirjassa: se alkaa varsin Ylpeys ja ennakkoluulo -henkisellä tavalla, pohjoiskensingtonilaiseen naapurustoon on muuttanut uusi mies joka vaikuttaa poikamieheltä ja näin ollen herättää alueen naimattomien naisten ja tällaisia tuntevien huomion. Rupert Stonebird tosin on enemmän työlleen omistautunut ja muuten sosiaalisesti vähän hukassa oleva antropologi kuin Austen-sankari, mutta eivät naisetkaan ole niin klassisen esikuvansa mukaisia...
Eli aika lailla samaa linjaa kuin muissakin Pymin kirjoissa, romanttisten käsitysten ja banaalin arkisuuden ristivetoa kuvataan lämpimän humoristisesti ja ironisesti kun sekalainen joukko henkilöitä kokee monenlaisia tapahtumia ja jotain joita jota voisi erehtyä pitämään tunnekuohuina (kirjailija on saanut oman määritteensä, "Barbara Pym moment" on "self-observed, poignant acceptance of the modesty of one's circumstances, of one's peripheral position.")

It was disquieting, though, the way he seemed to have to make these excuses to himself, as if his conscience which he had, so he thought at the age of sixteen, successfully buried, had suddenly reawakened to plague him, not about the fundamentals of belief and morality but about such comparative trivialities as whether or not one should attend the church bazaar. Was it to be like this from now onwards? he wondered apprehensively.

Pym kuvaa usein pieniä seurakuntia ja niiden sosiaalisia piirejä, erityisesti nk. "erinomaisia naisia" jotka järjestävät teehetkiä, myyjäisiä ja monenlaisia muitakin seurakunnan tapahtumia. Ja onkin varsin mukavaa vaihtelua lukea kuvausta kirkollisesta elämästä jossa on vähänlaisesti Greenen, O'Connorin tai Bernanosin jyrkkyyttä, verta hikea ja kyyneleitä tai sitten modernin kotimaisen kirjallisuuden "kirkko on ahdistava aivopesulaitos joista pitää sankarillisesti vapautua"-tendenssiä; Pymin kirkkokuvaukset ovat hyvin arkisia, suorastaan banaaleja, ja varmaan aika monen todellisia kokemuksia vastaavia.
Pym luonnollisesti kuvaa anglikaanikirkkoa jossa ilmeisesti, ainakin korkeakirkollisella laidalla, on varsin kompleksinen suhde Rooman kirkon suuntaan, kun ollaan tavallaan niin lähellä että omista joukoista tapahtuu lipsumisia rajan yli...sen puolesta piti nostaa erityisesti tämä kirja esiin vaikka se ei ihan kirjailijan terävintä tuotantoa olekaan (vinkkaan sen sijaan esim. Excellent Womenia tai Crampton Hodnetia), tässä tunnutaan puhuttavan poikkeuksellisen paljon roomalaiskatolisesta kirkosta erinomaisen epäluuloisesti, ja mm. joukko henkilöitä matkustaa Roomaan (tiesittekö, että jesuiitat tietävät jokaisesta anglikaanipapista joka tulee Roomaan ja tarkkailevat salaa tämän menemisiä ja tekemisiä joka minuutti? Daisy Pettigrew tietää).

Valitettavasti Barbara Pymin tuotantoa on suomennettu kovin vähänlaisesti, vain yksi kirja, Syyskvartetti (en ole lukenut joten en tiedä millainen se on). Ja saattaa olla että kirjojen umpienglantilainen tyyli ei edes käänny kovin helposti...

Barbara Pym: An Unsuitable Attachment (1982)
Granada Publishing Ltd 1983, 255 s.